Usein puhutaan seniori-ikäisistä ikään kuin yhtenä ryhmänä. Meillä on kuitenkin kaksi sukupolvea vanhuuseläkeikäisiä. 65- vuotiaat ovat eri sukupolvea kuin heidän vanhempansa – joita on yhä enemmän elossa. Näiden ryhmien tarpeita tulee katsoa eri näkökulmista.
Nuorempi vanhuuseläkeläisten sukupolvi on vielä enemmän tai vähemmän aktiivisessa kunnossa. Mitä enemmän tämä ikäryhmä 65+ toimii osana yhteiskuntaa, sitä parempikuntoisena he pysyvät. Toreilla ja turuilla kierreltyäni juuri he ovat ryhmä, joka kokee jääneensä poliitikkojen ajatusten ulkopuolelle.
Hyväkuntoisillakin vanhuuseläkeläisillä on esteitä osallistumiseen: pääsääntöisesti taloudellisia. Teatteri-, konsertti-, ooppera- ja muita kulttuuririentolippuja kaivataan edullisesti ostettavaksi. Vaikkapa viime hetken myymättömiä paikkoja reilulla alennuksella. Tätä toki jonkin verran jo teatterit tekevätkin. Edullisia tai maksuttomia liikuntapaikkoja useampiin liikuntalajeihin pitäisi olla enemmän. Ja sokerina pohjalla tietenkin taloudelliset mahdollisuudet matkustaa näihin harrastuksiin. Alla esimerkki eläkeläisten taloudellisesta asemasta:
Vuonna 2017 työeläkettä sai alle 1.199 €/kk 607.276 (41,3%) henkilöä, 1.200 – 1.599 €/kk sai 316.503 (21,5%) henkilöä. Luvuissa ei ole mukana osa-aikaeläkkeet eikä varhennettuja vanhuuseläkkeitä. Prosentit ovat kokonaishenkilömäärästä 1.470.177. Lähteenä olen käyttänyt Seniorilehti 2/2018.
Tämä tarkoittaa, että eläkeläisistä 62,8 % saa tuloja, joista ei ainakaan Helsingissä vuokra-asumisen lisäksi jää rahaa harrastuksiin. Juuri tälle ryhmälle olisi tärkeää saada ilmaisia matkoja – ilman aikarajoituksia. Panostamalla vielä hyväkuntoisten henkilöiden hyvinvointiin pidämme toimintakuntoa yllä ja säästämme myöhemmin. Mitä enemmän liikkuvia nuoria eläkeläisiä sitä terveempiä vanhuksia meillä tulevaisuudessa on. Liikkumattomuus aiheuttaa myös yksinäisyyttä, josta taas seuraa sekä henkisiä että fyysisiä sairauksia. Jos tässä kohtaa säästetään, se tulee myöhemmin yhteiskunnalle kalliiksi.
Palaan vanhempaan sukupolveen myöhemmin.