Itsenäinen Suomi synnyttää itsenäisiä lapsia

Onko meistä suomalaisista kasvanut liiankin itsetuntoisia? Ihmislapsi on eläinkunnassa pisimpään vanhempiinsa vahvasti kiinnittynyt. Itseasiassa läpi elämän. Kuvittelemme kuitenkin, että lapsi jo varhaiskasvatusiässä kykenee itsenäiseen työskentelyyn ja oppimiseen. Miten tässä on näin käynyt?

Säästösyistä ja kuvitelmasta, että olemme jollain tavoin poikkeuksellisen itsenäisiä ja älykkäitä pienestä pitäen, näen minä. Läpi koulutuksen vallalla on itseohjautuvuus. Opetussuunnitelmissa korostetaan oppilaiden omatoimisuutta ja opettajien ohjaavaa roolia. Kaikilta ihmislapsilta tämä ei vain onnistu.

Jo ala-asteilla oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa: joissain kouluissa noudatetaan vielä enemmän opettajavetoista opetustyyliä, joissain oppilaat tekevät jo varhain omia opintopolkujaan tavoitteineen. Joissain kouluissa panostetaan enemmän henkilöresursseihin ja joissain oppimateriaaleihin.

Mitä tästä sitten seuraa:

Opettajavetoisessa opetustyylissä yleensä kaikki pysyvät jollain tavalla mukana – paitsi, jos luokassa on paljon erityistä tukea ja tukea kielen hallinnassa tarvitsevia. Omien tavoitteiden tekemisen ja noudattamisen toteutuminen on useimmille ala-asteikäisille vain kaukainen haave – sillä kuitenkin mennään, jos niin on päätetty. Kaikkien osalta. Suurin osa puuhastelee mitä puuhastelee. Kun on panostettu henkilöresursseihin, pysytään käytöksen puolesta yleensä melko hyvin raameissa – tosin saattaa olla hieman hankalaa huoltajille tukea omaa lasta ilman kirjallisia materiaaleja. Esimerkiksi lapsen sairastaessa. Joissain kouluissa ei ole edes matematiikan tai äidinkielen kirjoja kotiin vietäväksi. Jos panostetaan materiaaleihin, on hyvin vaikeaa saada henkilöresurssien puutteessa työrauhaa luokkaan.

Nämä ristiriidat johtuvat sekä taloudellisista että poliittisista päätöksistä: leikkaukset läpi koulutusasteiden näkyvät rankasti myös koulutuksen alkupäässä: koulut joutuvat tekemään rankkoja ratkaisuja siitä, missä säästetään. Alueelliset erot opetuksen toteutuksessa ovat suuret – jopa kaupunkien sisällä.

Yllättävää kyllä – vai onko? Samat ongelmat jatkuvat ammattikoulutuksessa. Nuoret 15 – 16 vuotiaat eivät saa tarvitsemaansa opetusta ja ohjausta, resursseja ei ole.

Ehdotan, että palataan aikaan, jolloin ymmärrettiin ja tunnustettiin, että ihmislapsi tarvitsee aikuisen tukea, opetusta ja ohjausta hyvin pitkään – jotkut jopa läpi elämän pärjätäkseen ja ponnistellakseen elämässä eteenpäin. Paranisikohan myös Pisa-tulokset ja pudokkaiden määrä vähenisi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s