Asun yksin – olenko yksinäinen? Joskus kyllä. Yksinäisyyttä koen joskus, kun olen vähemmän yhteydessä ihmisiin, joiden joukkoon tunnen kuuluvani. Tunnen yksinäisyyttä, silloin kun rahat eivät tunnu riittävän edes tarpeelliseen. Tunnen joskus yksinäisyyttä siitä, etten kuulu työyhteisöön. Yksin asuminen ei aiheuta minulle yksinäisyyden tunnetta.

Yksinäisyyden tunne ei ole riippuvainen siitä, oletko yksin vai onko ympärilläsi paljonkin ihmisiä.

Vakavasta, kehoa sairastuttavasta yksinäisyydestä kärsivät ovat nykyisin suureneva joukko. Nuorten opiskelupaikat ovat yhä useammin yhä kauempana kotoa. Opiskelu on muuttunut stressaavammaksi. Opiskelijat eivät kohtaa toisiaan niin, että muodostuisi uusia pysyviä ihmissuhteita.

Työ on pirstaloitunut. Ei ole työyhteisöä, johon tuntisi kuuluvansa. Satunnaisia tuntitöitä tekevänä kohtaa jatkuvasti uusia ihmisiä eri toimipisteissä. Keneenkään ei ehdi tutustua. Eikä pääse osalliseksi muutenkaan yrityksen vakituiselle henkilökunnalle suunnattuihin tilaisuuksiin.

Suurissa kaupungeissa asumisen kalleus on usein esteenä sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin osallistumisessa. Kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti vanhusten parissa. Pienimmillä tuloilla elävillä raha ei usein riitä vuokran jälkeen edes matkalipun ostamiseen.

Lasten ja nuorten yksinäisyyden poistamiseksi on valmisteilla pysyviä rakenteita, joiden rahoitus on varmistettu pitkällä tähtäimellä. Aikuisten ja ikäihmisten osalta tarvitaan poliittisia ratkaisuja. Poliitikot eivät ole kiinnostuneita yksinäisyyden poistamisesta. Tarvitsemme päätöksiä, jotka vievät lähemmäs sosiaalista tasa-arvoa ja yleistä hyvinvointia. Eriarvoistuminen, epävarmuus tulevaisuudesta ja perustarpeisiin riittämätön toimeentulo ajavat nuoria radikalisoitumiseen. Vanhempien osalta seurauksena on sairastumista – liian usein yli 65-vuotiaat ajautuvat jopa itsemurhiin.

Lasten ja nuorten osalta näen tulevaisuuden yksinäisyyden poistamisessa positiivisena. Yleiset – moniin muihinkin asioihin vaikuttavat – poliittiset päätökset vaikuttavat vahvasti aikuisten yksinäistymiskehitykseen.

Nämä yleistä hyvinvointia parantavat keinot estävät myös vaikeaa aikuisten yksinäisyyttä:

• perustulo
• kohtuuhintainen asuminen
• varhainen tuki asunnottomuuden poistamiseksi
• kuntouttava työtoiminta henkilöille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat
• eläkeläisten ilmaiset julkisen liikenteen matkat ja liikuntaharrastukset
• ennalta ehkäisevä mielenterveystyö
• vanhuksille ja muille erityisryhmille tarpeen ja toiveen mukainen asumismuoto
• julkisen terveydenhuollon kehittäminen kaikilla osa-alueilla, terveyskeskuskäynnit maksuttomiksi

Varhainen puuttuminen ja epäedullisten olosuhteiden syntymisen estäminen tuo hyvinvointia. Se on myös taloudellisesti kannattavaa. Tarvitaan vain poliittista tahtoa niin kuntien kuin valtion taholta.